|
 |
|
Mirja Kontio |
|
|
Curriculum
Olen Mirja Kontio (s. Muhonen), kuopiolainen Savonia-ammattikorkeakoulun lehtori, nyt jo eläkkeellä.
Työurallani olen tehnyt laaja-alaisia viestinnän ja palvelumuotoilun tehtäviä kouluttajana, valmentajana, työnohjaajana ja eri hankeympäristöissä.
Olen naimisissa Matti Kontion kanssa, neljän aikuisen pojan äiti ja kuuden lapsenlapsen mummi.
Kirkon vapaaehtoistyössä olen mukana mm. tuomasmessussa, rukoustyössä ja KRSn piirissä.
Harrastan kultturia, lukemista, mökkeilyä ja erityisesti kuvataiteita, pitänyt myös näyttelyitä.
Henkilönä olen monipuolinen yhdistelmä valmentajaa, konsulttia, tutkijaa ja prosessien kehittäjää.
Minulla on vankka kokemus ryhmien valmentamisesta ja konsultoivasta työotteesta.
Olen idearikas, vuorovaikutteinen, visuaalinen ihminen ja toimin ryhmien kanssa mielelläni asioita prosessoiden.
Palvelumuotoilun projekteissa olen keskittynyt yhteissuunnitteluun ja vuorovaikutuksen luomiseen eri näkemysten välillä
toiminnallisilla ja visuaalisilla menetelmillä.
|