1.3.3. Psykoanalyyttinen teoria

Psykoanalyyttinen teoria perustuu Freudin löydöksiin persoonallisuuden kolmiosaisesta rakenteesta. Alunperin Freud määritteli persoonallisuuden rakenteen tietoisuuden, esitietoisuuden ja tiedostamattoman käsitteillä. Tämä topograafinen persoonallisuuden malli sijoitti mm. tunteiden alkuperän tiedostamattomaan. Koska torjunta puolustusmekanismina (=defenssinä) osoittautui tiedostamattomaksi, Freudin oli luovuttava tietoisen torjunnan käsitteestä ja hyväksyttävä päätelmä, että kaikki mikä on torjuttua on tiedostamatonta, mutta kaikki tiedostamaton materiaali ei ole torjuttua. Välttääkseen vaikeutensa Freud muunsi teoriansa strukturaaliseksi malliksi, jolla kuvataan persoonallisuutta kolmen entiteetin avulla ID, EGO ja SUPEREGO.

Freud halusi korostaa, ettei idillä, egolla ja superegolla ole erillistä osastoa yksilön mielessä, vaan ne sekoittuvat toisiinsa kuten värit maalauksessa. Nämä kolme persoonallisuuden struktuuria eivät ole pysyviä eivätkä paikannettavia, vaan tietynlaisia prosessiryhmiä, jotka ovat välttämättömiä yksilön käyttäytymisen ymmärtämiseksi. Struktuurit kehittyvän rinnan kokonaispersoonallisuuden kehityksen myötä keskinäisessä vuorovaikutuksessa.

Id koostuu viettien psyykkisistä edustajista. Sitä voidaan pitää persoonallisuuden primus motorina - energiavarastona ja toiminnan käynnistäjänä. Id toimii tiedostamattomalla tasolla, eikä sitä voida sen vuoksi suoraan havainnoida. Kuitenkin se manifestoituu erilaisina viettijohdannaisina, jotka voivat olla tunteita, ajatuksia, mielikuvia ja erilaisia assosiaatioita. Vietit ja viettijohdannaiset pyrkivät synnyttämään jännitystä (energian kasautumista) tai ne voivat synnyttää jännityksen lisääntymistä ulkoisista syistä. Vietti ilmenee tarpeena, kun tensio kasautuu. Tension laukeaminen ilmenee subjektiivisesti koettuna tyydytyksenä. Viettien purkaminen ei ole käytännössä yksinkertaista, koska ympäristö ja kulttuuri asettavat rajoittimia, jotka yksilö on sisäistänyt egon ja superegon funktioiksi.

Idissä on myös egon defenssien avulla torjutut tarpeet, impulssit ja assosiaatiot. Torjututkin yllykkeet ovat aktiivisia; dynaamisia: ne vaikuttavat torjuttuinakin persoonallisuudessa. Niillä on myös suuri merkitys mielenterveyden häiriöissä. Idiä voidaan verrata pikkulapseen, joka haluaa tyydyttää tarpeensa het'sillään. Tähän mielihyväperiaatteeseen liittyy myös kohteista tuotettujen mielihyvänsävyisten mielikuvien muodostaminen. Tätä kutsutaan toiveentoteutumaksi. Jos tarpeen tyydytys objektin kanssa ei onnistu, tyydytys voidaan korvata objektimielikuvien varassa. Irrationaalinen ja impulsiivinen mielikuvien tuotto on id-prosessointia, jota kutsutaan primaariprosessiksi.

Primaariprosessi sallii vastakohtaisuuksien esiintyä yhdessä: osat ja kokonaisuus yhdistyvät ja läheiset käsitteet, assosiaatiot voivat tihentyä. Lapsuuden vietti-impulssit saavat mellastaa yhä valtoimenaan aikuisen mielikuvissa, joissa ei ole aikaperspektiiviä eikä kokemuksen tuomaa jäykkyyttä. Itse kullakin primaariprosessi toimii vapaasti unen aikana ja nostaa päätään virhesanonnoissa ja -teoissa. Id ei testaa realiteetteja, eikä kestä tarpeentyydytyksen viivytystä tai siirtämistä toiseen ajankohtaan.

Ego alkaa kehittyä idistä noin 6-8 kuukauden vanhalla vauvalla. Egon muodostuminen liittyy itsen kokemiseen erilliseksi muista. Nämä kokemukset liittyvät ensisijassa vauvan omasta kehosta saamiin vaikutelmiin. Vähitellen vauva oppii erottamaan id-mielikuvat realiteeteista (prosessi, jota on kutsuttu realiteettien testaukseksi) ja yhdistämään ne tarpeita tyydyttäviin kohteisiin kuten äitiin. Samalla lapselle kasvaa halu olla kuin tämä henkilö - samaistua tähän henkilöön. Kohteesta saadut mielikuvat inkorporoituvat egoon.

Ego on varsinaisesti persoonallisuuden ainoa entiteetti, joka on vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Egon kehittyminen lisää kykyä käsitellä realiteetteja. Toisin kuin id ego on tietoinen, esitietoinen ja tiedostamaton. Ego toimii realiteettiperiaatteen avulla, vaikka tiedostaakin mielihyväperiaatteen olemassaolon.

Ego kontrolloi tahdonalaisia liikkeitä ja toimii suojana ulkoisia tapahtumia vastaan siten, että ego tiedostaa ulkoapäin tulevat ärsykkeet, säilyttää muistissa niistä saamansa tiedon, välittää liian voimakkaita ärsykkeitä pakenemalla, muokkaa sopeutumisen avulla muita ärsykkeitä sekä oppii omatoimisuuden avulla, miten se voi muuttaa ympäristöä ihmistä hyödyttävämmäksi. Ego joutuu alati työskentelemään suhteessa id-impulsseihin mm. seuraavalla tavalla: se kontrolloi viettien sanelemia vaatimuksia, päättää voidaanko ne tyydyttää ja siirtää viettien tyydytyksen ajankohtaan, joka on ulkomaailman kannalta sopiva, tai estää tarpeentyydytyksen.

Egon funktioita ovat havaitseminen, muisti, ajattelu, älykkyys, tiedostaminen, tunteiden kokeminen ja ilmaiseminen, kielen hallinta, oppiminen sekä puolustusmekanismit. Egolla on mahdollisuus kontrolloidusti ja valikoivasti luopua joidenkin toimintojensa käytöstä ja hetkellisesti palata varhaisemmalle kehityksen tasolle. Tästä käytetään nimitystä regressio egon palveluksessa. Regressio egon palveluksessa on välttämätöntä luovan toiminnan harjoittamisessa, levossa, virkistyksessä jne. Rationaalinen, mielihyvää tuottava ja ongelmia ratkova ajattelutapa ilmentää egon sekundaariprosessia vastakohtana id-impulssivoittoiselle primaariprosessille. Egon kasvu heikentää vastaavasti idiä, koska ego imee psyykkistä energiaa defenssien tuottamiseen, jolla estetään ahdistuneisuuden liiallinen aktivoituminen. Ego ei ole koskaan täysin riippumaton idistä, vaan se vastaa idin viettivaatimuksiin ja johtaa kaiken voimansa, energiansa idistä.

Kolmannella ja neljännellä ikävuodella ollessaan lapsen superego alkaa muotoutua egosta. Lapsi imee itseensä (=introjektio) kaikkivoipien vanhempien näkemykset hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Myöhemmin opettajat, kaverit, nuoriso idolit vaikuttavat superegon kehitykseen. Superego havainnoi jatkuvasti käyttäytymistä ja moraalikäsityksiä. Superego joko hyväksyy tai hylkää yksilön toiminnan tai impulssit tietyn toiminnan suuntaan. Jos ego toimii vastoin superegon vaatimuksia, superegon funktiot pakottavat sen erilaisiin sovittaviin tai itseä rankaiseviin toimenpiteisiin.

Ego käynnistää defenssit niitä impulsseja vastaan, joita id tunkee tietoisuuteen ja jotka ovat superegon moraalikäsitysten vastaisia. Superego auttaa säilyttämään kulttuurin ja vanhempien hyväksymät näkemykset moraalista. Superego on omantunnon ääni, joka soimaa luvattomista ajatuksista tai teoista. Superego tarjoaa myös ne ihanteet, joiden avulla ego punnitsee itsen arvoa ja palkitsee toivottua käyttäytymistä. Tätä superegon osaa kutsutaan egoideaaliksi.

Egoideaali voidaan nähdä samastumisena ihannoituihin kaikkivoipiin vanhempiin, mikä perustuu lapsen ajatukseen jakaa tai ottaa haltuunsa vanhempien kaikkivoipaisuus ja mitätöidä oma heikkous. Egoideaalissa on tallennettuna käsitykset hyvästä äidistä ja isästä - ne ominaisuudet, joiden kaltainen haluaisi olla. Yksilö pyrkiessään olemaan ihanteidensa kaltainen joutuu vertaamaan itseään minäihanteeseen. Egoideaali on pääosin tietoinen, vaikka perustuukin kehityksellisesti idin eriytymiseen egoksi ja superegoksi.

Alkeellisen egon ollessa heikko fuusioituminen voimakkaaseen vanhempaan (objekti) ilmenee siksi, että lapsi välttäisi kokemasta voimakasta riittämättömyyttä. Lapsi jäljittelee niitä piirteitä, jotka hetkellisesti viehättävät häntä. Lapsi kuvittelee, että hän on objekti. Myöhemmin hän kuvittelee olevansa objektin kaltainen; tämä edellyttää jo itsen ja objektin erillisyyden tiedostamista.

Superego on sisäistynyttä ulkomaailmaa ja siksi se toimii vanhempien, kasvattajien ja koko kulttuurin vaatimuksien edustajana ja käyttäytymisen moraalisena ohjaajana. Defenssit kehittyvät idin, egon ja superegon tasapainottelun tuloksena taistelussa viettien tyydytykseen pyrkimisen ja egon sekä superegon asettaman kontrollin välillä. Defenssit operoivat tiedostamattomasti egossa, joka laajentaa defenssien avulla psyykkistä energiaansa ehkäistäkseen vaarallisen viettityydytyksen kohteenvalinnan.

Defensseistä tärkeimpiä on repressio, torjunta, joka merkitsee tiedostamatonta uhkaavan aineksen eliminointia. Ihminen ei ole tietoinen repressionsa käytöstä eikä kykene sitä tietoisesti esiin kutsumaan. Repressio ilmenee usein yhdessä muiden defenssien kanssa. Reaktionmuodostus on yksi näistä defensseistä.

Reaktionmuodostuksessa tiedostamatta korvataan uhkaavat impulssit vastakkaisilla uskomuksilla. Esimerkiksi intensiivinen narsismi voi väijytellä syrjäänvetäytyvän ulkokuoren alla tai voimakkaiden seksuaalisten impulssien uhkaama yksilö voi torjua nämä impulssit ja korvata ne sosiaalisesti hyväksyttävämmällä käyttäytymisellä kuten moralisoimalla ja vastustamalla pornografiaa. Defenssi on tiedostamaton, ylenmääräinen, jopa kompulsiivinen mahdollistaen itsepetoksen. Voi myös olla reaktionmuodostusta muistuttavaa tietoista käyttäytymistä; vihamieheen suhtaudutaan ystävällisesti kohteliaisuussyistä.

Projektiolla puolustetaan häiritseviä impulsseja pääsemästä tietoisuuteen. Aggressiiviset tai sopimattomat impulssit ja negatiiviset ajatukset nähdään toisissa, ei itsessä. Minä en vihaa häntä - hän vihaa minua.

Rationalisoinnilla pyritään selvittämään tilanteita itselle positiiviseen suuntaan. Käyttäytymistä uudelleentulkitaan ja annetaan sille hyväksyttävämpi ja rationaalisempi muoto. Tentti ei mennyt hyvin, koska oli tyhmät kysymykset tai opettaja oli onneton pedagogi. Omista epäonnistumisista on helpompi syyttää toisia kuin itseä.

Kieltämisen perustana oleva vaaran lähde on ulkoisessa maailmassa eikä omissa id-impulsseissa. Yksilö kieltäytyy katsomasta totuutta silmiin. Kieltämiseen liittyy usein päiväunelmointia, jossa tyydyttämättömät tarpeet saavat tyydytyksensä. Lapsi voi kieltää pienuutensa ja heikkoutensa suhteessa vanhempiin sillä, että leikkii aseilla. Kieltämisen ylenmääräinen käyttö ehkäisee näkemästä vääristymättömästi realiteetteja.

Kohteensiirto merkitsee reagointikohteen vaihtumista toiseksi. Jos sopivaa kohdetta ei ole tarjolla impulssien tyydyttämiseksi, yksilö siirtää impulssit toiseen kohteeseen. Isää on haukuttu työpaikalla, hän haukkuu kotona vaimonsa ja vaimo taas lapsen, lapsi nallensa jne.

Isolaatio merkitsee sitä, että ikävästä tapahtumasta erotetaan erilleen uhkaava tunne, joka torjutaan, ja näin voidaan uhattomammin käsitellä itse tapahtumaa älyllisellä tasolla. Isolaatioon usein liittyy juuri älyllistäminen, intellektualisaatio.

Tyhjäksi tekeminen merkitsee jonkin rituaalin tai symbolisen teon suorittamista. Tyhjäksi tekeminen on primitiivisimpiä defenssejä. Rikos hyvitetään toiselle jollain tavalla ja vältetään omantunnon soimaukset; haihattelujensa jälkeen mies tuo kukkia vaimolleen.

Sublimaatiolla tarkoitetaan voimakkaiden impulssien, seksuaalisten tai aggressiivisten ylevöittämistä sosiaalisesti hyväksyttävämpään muotoon. Impulssien hyväksyttävyyttä voidaan muuntaa ja ilmaisua vaihtaa: esim. aggressiiviset impulssit voidaan kanavoida kirurgin työhön tai jääkiekon pelaamiseen, seksuaaliset impulssit terveydenhoitajan työhön.

Regressiossa yksilö taantuu varhaisemmalle kehitystasolle, joka oli siedettävämpi kuin nykyinen. Useimmiten yksilö on lapsekas ja riippuva persoonallisuudeltaan. Psykooseissa tapahtuu taantuminen varhaisemmalle turvalliselle kehitys tasolle, vanhempien suojaan.

Sopeutumattomuus .ilmenee persoonallisuuden kehityksen fiksoitumisena - kiinnijuuttumisena jollekin kehitystasolle. Fiksoitumiseen voi olla syynä traumaattiset kokemukset, vietin ylityydyttyminen tai vietin ja viettijohdannaisten kohtaama frustraatio.