1.3.1. Typologiat

Ihminen on aina halunnut jäsentää jollain tavoin sekä ympäristöään että itseään - tai ainakin toista ihmistä. Jo antiikin Kreikassa Hippokrates (460 - 377 e.Kr) jakoi havaintojensa mukaan ihmiset neljään ryhmään: sangviiniseen, flegmaattiseen, koleeriseen ja melankoliseen. Nämä neljä temperamenttityyppiä määräytyivät ruumiin nesteen eli veren, liman sekä keltaisen ja mustan sapen mukaan.

Vuonna 1921 Ernst Kretschmer rakensi oman typologiansa yhdistelemällä ihmisen ruumiinrakenteen ja luonteen. Hän oli psykiatrin työssään havainnut, että tietynrakenteiset henkilöt sairastuivat keskimäärin useammin juuri samaan määrättyyn mielisairauteen. Hänen tyypittelynsä oli leptosomi (hintelävartaloinen), pyknikko (tukevavartaloinen) ja atleetikko.

Kretschmer löysi runsaasti luonteen eroavaisuuksia varsinkin leptosomisen ja pyknisen tyypin välillä. Leptosomit olivat sisäänpäin kääntyneitä, viileän analyyttisiä ja pidättyväisiä, samalla kuitenkin oman itsensä kautta ajattelevia ja tuntevia. Pyknikot taas olivat avoimia, ulospäin suuntautuneita ja tilanteesta käsin asioita jäsentäviä, ehkä vähän pinnallisia.

Nykyisin typologioita käytetään luomaan selkeyttä ja painottamaan eroja ihmisten välillä - usein jonkin tilanteen suhteen. Esimerkiksi sanomalehdessä jaetaan jääkiekkoilijamme peliesityksen mukaan lampaisiin ja leijoniin tai sydäninfarktiriskin mukaan ihmiset jaetaan A- ja B- tyyppeihin.