3. Oman persoonallisuusryhmän tunnistaminen

Itsetuntemuksen taustaa ja perusajatuksia

Jokainen meistä suuntaa huomionsa, tulkitsee ja suodattaa havaintojaan omalla tavallaan. Ulkoisesta todellisuudesta tekemämme havainto on mielemme tulkinta. Oma tapamme, joka on samalla yksi enneagrammin yhdeksästä persoonallisuusryhmästä suuntaa elämäämme ja antaa sille perusvireen.

Minne katseemme kiinnittyy, missä on sydämemme, sitä kohti kuljemme. Tapamme hahmottaa, suodattaa ja tulkita todellisuuttamme on suurelta osin kätkettynä arkipäivän tietoisuudestamme. Enneagrammi auttaa oman hahmotustavan tiedostamisessa ja sen vaikutusten punnitsemisessa.

Persoonallisuutemme ei ole syntynyt sattumalta, vaan sitä on tarvittu jo lapsuudessa ja elämän alkuvaiheissa meissä jokaisessa olevien haavoittuvien puolien suojelemiseksi. Persoonallisuus merkitsee sananmukaisesti suojanaamiota alkuperäistä, Luojan luomaa aitoa itseämme varten.

Geeniperusteinen persoonallisuutemme kehittyi lapsuusajan selviytymisstrategiaksi eli tavaksemme kohdata ulkoinen maailma. Ajan mittaan me huomaamattamme totuimme siihen Syntynyt persoonallisuutemme suuntaa ja sävyttää automaattisesti myös nuoruutemme ja aikuisuutemme asennoitumista, valintoja ja toimintaa.

Persoonallisuutemme ei ole vihollisemme, vaan paras ystävämme osoittamaan mitä läksyjä meidän on tarpeen oppia ja miten me ne opimme.

Enneagrammiteoria on ainutlaatuinen peili oman aidon itsen löytämisessä ja persoonallisuuden kehittymisen ymmärtämisessä. Se kuvaa miten "väärä" persoonallisuutemme heijastaa aitoa, Luojan luomaa itseämme. Persoonallisuutemme ei ole vihollisemme, vaan paras ystävämme osoittamaan mitä läksyjä meidän on tarpeen oppia ja miten me ne opimme. Tämä on persoonallista kasvua.

Kasvumme ensi askeleena on persoonallisuusryhmämme tunnistaminen. Ensi hetkestä alkaen tämä tunnistamistyö on omaa kasvua enneagrammihengessä, sillä se vie kohti "persoonallista kotia" ja rohkaisee omaan erilaisuuteen.

Persoonallisuusryhmä ja -tyyli (elämän-, opetus-, oppimis-, johtamis-, myynti tyyli, jne.) on tunnistettavissa. Kuitenkin persoonallisuuttamme muokanneet kokemuksemme, muistomme, unelmamme ja tekomme ovat aina meidän ikiomiamme. Vastaavia ei ole kenelläkään toisella. Vain minä itse voin tutkailla oman persoonallisuuteni sisäistä dynamiikkaa.