Kakkoset tarvitsevat olla tarvittavia. "Saan sinut tarvitsemaan minua. Tahdon päästä suosioosi rakastavalla palvelulla, jotta et voi elää ilman minua." Ehkä viesti, jonka he saivat lapsena, oli "Minua rakastetaan, kun olen hellä, ymmärtäväinen, valmis auttamaan ja siirtämään omia tarpeitani." Mutta tällä tavalla myös lapsi tunsi itsensä voimakkaaksi, kun taas aikuiset näyttivät heikolta ja puutteenalaiselta. Tämä tarjosi hedelmällisen maaperän sellaiselle väärälle ylpeydelle, joka on kakkosten perussynti. He katsovat salaa alaspäin niitä, joita he ”palvelevat”, ja he pitävät itseään upeina, koska he voivat palvella ja rakastaa niin hyvin. Tämä ylpeys on hyvin hienovaraista.

Kakkoset tukahduttavat omat tarpeensa ja teeskentelevät, ettei heillä ole lainkaan tarpeita. "Ainoa tarpeeni on vastata sinun tarpeisiisi." Mutta varoita: lopulta, eräänä päivänä he ymmärtävät: "Kukaan ei anna minulle takaisin!" Sitten he joutuvat syyttelypeliin ja voivat tulla suorastaan julmiksi. Se on melkein kääntöpuoli sille, mitä he haluavat olla. Mutta se voi olla myös alku heidän kääntymykseensä sellaisiksi, joita he todella ovat.

Jos he sallivat armon, kakkoset voivat itkeä päiviä, kun he ymmärtävät piilotetun itsekkyytensä – sen, että he ovat koko ajan antaneet saadakseen jotain takaisin. Tällainen nöyryytys johtaa heidän esiin nousevaan hyveeseensä, joka on nöyryys. Luulen, että näemme sen paavi Franciscuksesta.